edellinen  seuraava - eduskuntatalo.fi . Eduskuntatalosta riippumaton julkaisu.


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan! Lue!
Kauppasanomat.fi
PS24.fi

Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon. http://www.nettisanomat.com/2005/03/13/etusivu.htm

Saahan sitä tahtoa, mutta Helsingin asukkaille kertomatta jättäminen ja kulisseissa operoiminen Suomen valtion ja Helsingin kaupungin virkamiesten ja luottamusmiesten kanssa, tuleva kaupunginjohtaja mukaanlukien, jättämällä huomioonottamatta kaikki kaupunkilaisten mielipiteet on nykyaikaa: pörssiyhtiö SanomaWSOY:n omistajien voittojen maksimaalista kasvattamista kansallismaiseman slummiuttamisella. Ministeri Aatos Erkko jää historiaan mahtimiehenä. Yhtiön kiinteistöjohtajan ammattitaito on ihailtavaa ja lehden asiasta kertominen, tai siis kertomatta jättäminen, on sekin ihailtavan ammattitaitoista, valitettavasti myös kansalaisten halveksimista. Tämä kuva on otettu ensimmäisen vaiheen valmistumisen hetkellä. Tähän ensimmäiseen taloonkin ilmestyi jostakin kaksi ylimääräistä kerrosta ja myöhempien tietojen mukaan taloa rakennettiin myös jalkakäytävälle. Kaavoja toki muutettiin sitten myöhemmin. Elämää Villissä Lännessä tai siis Etelässä täällä Suomessa. Nettisanomat.com, Pertti Manninen sunnuntaina 13.03.2005 tämän päiväisen Helsingin Sanomien pääkirjoituksen "Keskustatunneli elää suunnitelmissa" johdosta. PS. Tämä oli myös pääkirjoitus ja pääkuva. Kuvan otin joskus matkustaessani pohjoiseen ja kuvittelin tänään. Sama. Linkkejä: Outo ovela optio! Helsingin Sanomat operoi vielä toisenkin tontin virkamiesten avustuksella Eduskuntatalon edestä villin lännen malliin! ja Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. Lisää: Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2005/03/13/etusivu.htm

Dagens Nyheter söndag 26.09.2004. populärmusik från VITTULA.
 


populärmusik från VITTULA. 


Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter. 

"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet." 

EN FILM AV REZA BAGHER EFTER MIKAEL NIEMIS SUCCÉROMAN


eduskuntatalo.fi Eliitistä riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com.
Eduskuntatalo.fi - Eliitistä riippumaton julkaisu - Sanomatalo - Populärmusik från VITTULA.  Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter.  "...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."  EN FILM AV REZA BAGHER EFTER MIKAEL NIEMIS SUCCÉROMAN - Eliitistä riippumaton julkaisu. - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - kauppasanomat.fi - ps24.fi

Sivun alkuun!

index-sivu tiistaina 2010-07-20.

 

Sanomanetti-sivustot. TOP 30 päänimien mukaan.
Kävijätilastot.
Syyskuu 2010. Lista 2010-10-21
nettisanomat.com
17 863
sanomatori.fi
16492
viikkosanomat.fi
6325
12.fi
2347
sanomanetti.fi
1481
infoinfo.fi
880
fy.fi
688
wincapita.fi
628
vuosisanomat.fi
619
sananen.fi
518
venus.fi
510
hs27.com - hs24.fi
495
helkinginsanomat.com
422
jyppi.fi
402
nettifoto.fi
386
kuvasanomat.fi
333
vahtija.fi
317
torvalds.fi
315
fifty-fifty.fi
311
sanomakuvat.fi
298
shit.fi
293
nettinen.com
280
sokrates.fi
276
erika.fi
256
lennon.fi
253
laukaansanomat.fi
249
asianajotoimi.fi
234
kroisos.fi
215
asiat.fi
209
keskisuomilainen.fi
208

Yhteensä n. 53 700. Muut alle 200 kävijää tai tilastointi puuttuu.

Sanomanetti-sivustot. TOP 30 päänimien mukaan.
Kävijätilastot.
Syyskuu 2010. Lista 2010-10-21

 

Erillisivustosta n24-sivustoon perjantaina 2011-05-27
Etusivuille osoittavat linkit siirretty nettisanomiin osoittavista jokaisen omaan hakemistoon osoittaviin 2018-09-09.